Kuluneella viikolla ollaan kahtena iltana Juhan kanssa kahdestaan punnerrettu noin 12 metriset hirret lähes paikalleen. Poishan nuo on vielä otettava, kun tulee sammalta väliin ja ristimittaa on kohdennettava, mutta nyt selvisi taas paljon missä mennään. Onneksi on kuvia ja merkintöjä. Niidenkin kanssa on paljon ihmeteltävää, vaikka sitten kun hirsi löytää oman paikkansa, se suorastaan napsahtaa paikalleen.
Kuvista ei hirsien todellinen jyhkeys taida erottua, mutta tosiaan useamman metrin matka pyöriteltiin kahdestaan lankkuja pitkin hirttä kehikon päälle ja vielä käännettiin päät päikseen, kun sattuivat olemaan kasassa tietty just väärään suuntaan. Olisipa ollut kuvia meidän hommasta - tai ehkä parempi, että ei ole. Eikä varsinkaan siitä keskustelusta mitä tapahtumien aikana oli. Noin tunti meni aikaa yhdessä hirressä. Vähän pelottavaakin, kun niin isoja hirret ovat. Mutta hauskaa huomata, että onnistuttiin. Traktori olisi ollut hankala sovitella tälle työmaalle järkevästi avuksi.
Sammalta on kerätty ja kuivateltu pressukasojen päällä ahkerasti. Kuumina päivinä kuivuikin tosi nopeasti ja hyvin, eikä ollut edes kerätessäkään kovin märkää. Hirsien väleihin tulee siis sammalta, mitä siellä alunperinkin näkyy olleen ja hyvänä on pysynyt.
Seuraavaksi kaivetaan esiin vielä muutamia hirsiä ja sitten on ehkä kutsuttava taas ammattilainen apuun tarkistamaan tuota ristimittaa ja alimpien hirsien lopullista asettelua.
Purkamisesta tuli heinäkuussa 10 vuotta. Purkutalon ostohetkestä tulee nyt 16 vuotta. Jälleen totean, että upea matka ja tärkeintä on matka - ei perille pääseminen. Toki sekin varmasti hienoa on.
