sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talon purkuvideo: 1. Ovien irroittaminen


Kesällä 2009 aloitimme Runotaloksi ostamani pohjalaistalon purkamisen Jalasjärven Koskuella. Ensin homma piti teettää ammattilaisilla, mutta lopulta päätimme aloittaa urakan kahdestaan ja katsoa mitä tapahtuu. Meillä oli onni, että talon edellinen omistaja asui pihapiirissä ja osasi neuvoa missä järjestyksessä ja miten taloa puretaan. Aloitimme purkamalla ovet. Osa karmeista irtosi helposti ja toisissa oli enemmän työtä. Yhden päivän urakoinnin jälkeen matkasimme onnellisina ja ylpeinä kotiin Ikaalisiin pakkaamaan ovet kotiin varastoon suojaan.

Videomateriaalia purkamisesta on paljon. Seuraavaksi kokoan videoksi ikkunoiden purkamisen. Tavoitteena on saada tänne koko sarja, jonka viimeisessä osassa rekka tuo talon loppuosan takapihamme pellolle pressun alle. Tietysti jatkoa seuraa, kun talon pystytys joskus vihdoin ja viimein alkaa.

Valokuvin kerrottu tarina talon purkamisesta löytyy tämän blogin alusta kesällä 2009.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Hirret odottelevat pressun alla


Tässäpä talon tämänhetkinen tilanne. Ikkunat, ovet ja lattialankut odottelevat toiveikkaina näiden seinien suojissa.


Näiden lumisten pressujen alla ovat talon hirret. Hyvässä kunnossa näyttivät olevan kun loppukesällä lisäilimme ja tarkastimme pressuja. Minua hämmästyttää, miten pieneen kasaan hirret mahtuvat. Ajatella, että näistä saa kasattua ison pohjalaistalon, kun vain on taitoa ja paikka mihin pystyttää.

Tiedän, että tahdon talon nousevan kotimme lähelle. Odotan rauhassa ja jonain päivänä paikka löytyy - kun aika on oikea.